Miehitettyjen alueidemme mm. Karjalan palautus - vaatimukset elävät eduskuntavaalien 2007 alla aina kansainvälisiä foorumeita myöden
Kiitämme Prokareliaa ansiokkaista keskustelunavauksistaan ja tahdomme omalta osaltamme avittamassa yhteisiä ponnistelujamme isänmaamme arvojen ja eheyden palauttamiseksi
...............
03.08.2006
ProKarelia
KARJALA ON IHMISOIKEUSKYSYMYS
Professori Arto Luukkainen käsittelee Savon Sanomissa 03.08.06 Karjalan palautusta historiallisesta näkökulmasta. Hän tiivistää sanomansa lauseeseen: "Karjalan kysymyksen ratkaisu on sen palauttamisessa, takaisin ihmisille. Niille, jotka haluavat asua ja elää siellä. Se, kenen aluetta tai minkä lipun alla, on sittenkin sivuseikka." Voitaisiinko Karjala-kysymys ratkaista tältä pohjalta lopullisesti, kuten professori arvioi?
Luukkaisen tarkastelu lähtee tuhatvuotisesta historiasta. Tuhannen vuoden aikana lukuisat kansat ovat itsenäistyneet. Kansallisvaltioiden synty on ollut luonnollinen asia. Suomalaiset ovat asuttaneet Karjalaa ainakin 10 000 vuotta, se on ollut ensisijaisesti suomalaisten asuma- ja nautinta-aluetta.
Suomi itsenäistyi 1917. Myös Neuvosto-Venäjä tunnusti itsenäisyyden. Rajat sovittiin 1920. Siitä alkoi kokonaan uusi kausi, jonka pohjalta Suomen ja Venäjän suhteita tarkastellaan. Ei voida pitää oikeana lähtökohtaa, että ensin sovitaan itsenäisyys ja rajat, sen jälkeen entinen emämaa sanookin, että mepä otamme tästä 12 % takaisin. Ja sitten soviteltaisiin asiat tuhannen vuoden perspektiivillä välittämättä mitään rajoista tai kansainvälisistä sopimuksista, saati yksittäisten ihmisten ihmisoikeuksista.
Tärkein syy tällaisen mallin epäonnistumiseen on se, ettei se pysyvästi ratkaise peruskysymyksiä: ihmisyyden ja ihmisoikeuksien menetystä tai luottamusta, joka on tärkein hyvän naapuruuden elementti.
Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten osalta on eletty yli 60 vuotta väliaikaisuuden ja epävarmuuden aikaa. Miksi sellaista epävarmaa tilaa tulisi edelleen jatkaa? Vain perusongelmat ratkaiseva, rauhanomaisesti ja yhteistuumin tehty toimenpide on järkevä tavoite.
Pakkoluovutettu alue on surkeassa kunnossa. Sen kunnostamiseen tarvitaan ensimmäisen 10 vuoden aikana kokoluokkana 30 mrd. euroa ja 400 – 500 000 miestyövuotta rakentamista. Oikein toteutettuna Karjalan palautus nousee Suomen talousveturiksi ja todelliseksi portiksi Venäjälle. Kun Karjala on yksiselitteisesti osa Suomea, hankkeiden rahoittaminen kansainvälisellä rahoituksella ei ole mikään ongelma. Rahaa löytyy monin verroin tarvetta enemmän. Kansainväliset yritykset ovat hyvin kiinnostuneita Pietarin vieressä olevasta kehittyvästä alueesta.
Kuka lähtisi rahoittamaan Karjalan kehitystä, kun Venäjä hallinnoi siellä? Nyt rahoittajilla olisi tähän loistava tilaisuus, mutta tärkein rahoituksen elementti, luottamus, puuttuu. Jukos on vain yksi esimerkki siitä, mitä yllättäen voisi tapahtua. Rahoittajat katsovat maariskin liian suureksi. Venäjälle sijoitetaan nykyään enemmän kuin ennen. Ottaen huomioon maan mahtavat mahdollisuudet, sijoitukset ovat yhä pieniä puroja, ei voida puhua minkäänlaisesta investointibuumista.
Kansainvälisten sopimusten pohjalta on yksiselitteistä, että suomalaiset yhä omistavat Karjalan maat ja mannut. Vain itäraja on siirtynyt. Tämän vuoksi asianajaja Kari Silvennoisen hanke on täysin normaalia oikeudenkäyttöä: omistajat haluavat omat maansa omaan käyttöönsä. Ne ovat olleet vieraissa käsissä yli 60 vuotta, luulisi sen jo olevan riittävästi.
Asianajaja Silvennoisen hanke ei ole ProKarelian hanke, vaan hän on käynnistänyt hakumenettelyt täysin omana asianajotoimintanaan. Kansainvälistä lainsäädäntöä tuntevat ja oikeudenmukaisesti ajattelevat ihmiset eivät voine olla Silvennoisen hanketta vastaan, sillä tähän saakka oman omaisuuden takaisinsaamista sen väärinottajalta on pidetty oikeana toimintana.
Artikkelissa viitataan suomalaisiin poliittisiin päättäjiin ja EU-puheenjohtajuuteen. Olisi todellakin aika, että poliittinen eliittimme heräisi miettimään syvällisemmin tätä asiaa. Miten on mahdollista selitellä muiden maiden päämiehille, että Suomen valtio ei halua saada omaa 12 % maa-aluettaan takaisin? Entä se, ettei valtiojohto ole valmis edes keskustelemaan satojen tuhansien omien kansalaisten ihmisoikeuksien menettämisen korjaamisesta? Sellainen valtiojohto on hyvin erikoinen, joka vain ajattelee omaan maahansa hyökkääjän luuloteltuja etuja.
Ei myöskään voida ymmärtää Suomen johdon innokkuutta yhä pitää voimassa Suomen syyllisyyttä sotiin. Itsekritiikki ja –ruoskinta tai lahjoitusmentaliteetti voivat olla tarpeen, mutta sen voisi rajoittaa omiin henkilökohtaisiin asioihin, ei valtion tai toisten kansalaisten asioihin.
Suomen nuorisossa on asteittain noussut tietoisuus Karjalan kysymyksestä, siihen liittyvästä syvästä vaikenemisesta ja epäoikeudenmukaisuuden ylläpitämisestä. Hitauteen ovat pääsyynä valtiojohtomme ehkäisytoimenpiteet. Ne liittyvät tiedottamiseen, kouluopetukseen ja poliittisen keskustelun tiukkaan rajoittamiseen. Jatkuva aktiivinen keskustelu Internetissä osoittaa, ettei nuoriso ole unohtanut Karjala-kysymystä. Nuoriso onkin jo toiseksi suurin ryhmä, joka kannattaa palautusta ja avointa keskustelua asiasta.
Suomi on EU-puheenjohtajamaana ainutlaatuisessa asemassa muutaman kuukauden ajan. Sillä on nyt mahdollisuus toteuttaa Venäjään liittyviä EU-tavoitteita. Niitä ei saavuteta lähialueyhteistyöllä rahaa lahjoittamalla, vaan käynnistämällä avoin keskustelu historiallisten vääryyksien korjaamisesta.
On syytä muistaa, että Euroopan Neuvosto teki 25.01.2006 päätöksen totalitarististen kommunistihallintojen rikosten korjaamisesta. Mitä Suomen valtionjohto on tämän asian hyväksi päätöksen jälkeen tehnyt? Euroopan ja Venäjän välinen todellinen yhteistyö edellyttää luottamusta. Sitä ei saavuteta lakaisemalla ongelmat maton alle. Yhteistä tulevaisuutta ei synny selvittämättömien aggressioiden, väärissä käsissä olevien maa-alueiden ja sopimatta olevien tuhojen ja sotakorvausten palauttamisen aiheuttaman epäluottamuksen ilmapiirissä.
Venäjän ja Suomen todellinen ystävyys voi alkaa vain pakkoluovutettujen alueitten palauttamisesta seuraavalla win-win –pohjaisella mittavalla yhteistyöllä. Palauttaminen koituu molempien maiden ja koko Euroopan ainutlaatuiseksi askeleeksi kohti välttämätöntä integraatiokehitystä.
Tie ei ole helppo. Mutta salailun ja vääryyden ylläpitämistä pönkittävän menettely ei ole tuonut rakentavaa tulosta 60 vuoden aikana, eikä tule tuomaankaan. Yhteistyö voidaan rakentaa vain luottamusta herättävien toimien pohjalta syntyvälle yhteistyölle.
............
01.07.2006
ProKarelia
VENÄJÄLLE HAASTE KARJALAN KIINTEISTÖISTÄ
Asianajaja Kari Silvennoinen on aloittanut juridiset toimenpiteet pakkoluovutetuilla alueilla olevan suomalaisomistuksen palauttamiseksi. Hänen toimeksiannostaan haastemies on toimittanut torstaina 29.06.2006 Venäjän suurlähetystölle haasteen muodossa vaatimuksen kolmen kiinteistönomistajan osalta omistusoikeuden palauttamiseksi ja oikean omistajan merkitsemiseksi kiinteistörekisteriin.
Haasteeseen sisältyy vaatimus, että Venäjän tulee poistaa kaikki sellaiset seikat, jotka estävät kiinteistöjen oikeita omistajia hyödyntämästä omaisuuttaan ja nauttimasta siitä.
Kari Silvennoinen valitsi ensimmäiseksi haettavat kohteet ensisijaisesti omistusoikeuden selkeyden pohjalta. Haettavissa kohteissa on kussakin vain yksi omistaja. Nyt haettavia kohteita ovat iso teollisuustontti Viipurissa, tila Sortavalan maalaiskunnassa ja kolme saman omistajan tilaa Terijoella.
Hakemuksessa Venäjälle annetaan kolme viikkoa aikaa vastata haasteeseen eli 21.07.2006 saakka. Jos vastaus on kielteinen tai vastausta ei tule, asianajaja lähettää valituksen Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelle 24.07.2006. Valitus on jo kirjoitettu valmiiksi.
Kiinnostus omien maiden takaisin hakemiseen on ollut hyvä, hakemuksia on Silvennoiselle tullut kuukaudessa jo yli 60 kappaletta. Pakkoluovutettu alue on hyvin esillä, sillä pohjoisin kiinteistö sijaitsee Jäämeren rannalla, yksi on Petsamonjoen varrella, kaksi Sallassa ja loput Karjalassa.
Asianajajan avustajalla on ollut kiireinen aika hakea kiinteistöihin liittyviä asiakirjoja Kansallisarkistosta. Seuraava haastelähetys Venäjälle on tarkoitus toimittaa syyskuussa.
Asianajaja Silvennoinen kertoo nopeuttaneensa alkuperäistä aikatauluaan luettuaan Suomen ulkoministeri Erkki Tuomiojan omituisia lausuntoja Moskovassa kesäkuussa. Asianajaja ei yhdy ulkoministerin käsitykseen pakkoluovutetuille alueille jääneen omaisuuden omistusoikeudesta. Silvennoisen mukaan omistusoikeuden siirto edellyttää määrämuotoista luovutusta tai pakkolunastuksen kautta laillista menettelyä ja täyttä korvausta. Tästä lähtee myös länsimainen oikeusjärjestys.
Pakkoluovutettujen alueitten kiinteistöjen omistajat eivät ole vapaaehtoisesti luovuttaneet omistusoikeuttaan. Pakkolunastusta ei asianajajan mukaan ole tapahtunut, koska esim. II korvauslaissa korvausten lähtökohtana oli se, että omaisuus jäi luovutetulle alueelle. Valtio toimi siten eräänlaisena vakuutusyhtiönä.
Silvennoinen on perehtynyt mm. Veikko Vennamon ja Johannes Virolaisen kirjoituksiin. Niistäkin korvauslakien periaate selviää hyvin: korvauksia on maksettu yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Kyseessä on siten lähinnä sosiaali- ja elinkeinotuki tai vahingonkorvauksen tyyppinen suoritus.
Asianajaja Kari Silvennoisen lisäksi Aluepalautus ry on toimittanut Venäjän presidentille ja duumalle 159 hakemusta, joihin sisältyy 280 tilaa, kiinteistöjen palauttamiseksi. Venäjältä ei näihin hakemuksiin ole tullut muuta vastausta kuin normaali kuittaus kirjatun lähetyksen vastaanottamisesta.
Toukokuussa 2006 rekisteröity Suomen Karjalan Pakolaiset ry on myös kiinteistöjen palautusasialla. Se on lähettämässä omia hakemuksiaan Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen tulevan syksyn aikana. Yhdistys on antanut maaliskuussa 2006 asianajaja Markku Fredmanille Asianajotoimisto Fredman & Månssonista toimeksiannon selvittää karjalaisten omistusoikeuskysymystä.
Suomessa on siten jo kolme tahoa, jotka ovat määrätietoisesti lähteneet hakemaan omistusoikeuden täyttä palautusta Venäjältä. Tämä menettely on linjassa Euroopan Neuvoston 25.01.2006 tekemän päätöksen kanssa, jossa tuomittiin totalitarististen kommunistihallintojen rikokset.
Kiinteistöjen omistusoikeuksien palauttamishankkeet ovat voimistuneet myös Keski-Euroopassa. Hankkeisiin liittyvien tietojen koordinointia on ryhtynyt edistämään saksalaisen ILOG:n ja ProKarelian käynnistämä ProJusticia-projekti. Se kerää tietoa oikeustapauksista.
ProJustician pääsihteeri Alexandra Mareschi kertoo, että parhaillaan selvitetään erilaisia vaihtoehtoja, joista yksi on omistukseen liittyvien oikeudenkäyntien käynnistäminen Yhdysvalloissa. Tämä mahdollisuus tuli selvästi esille mm. tunnetussa Maria Altmanin tapauksessa, jossa natsien takavarikoimien huippu-arvokkaiden taulujen omistusoikeus siirtyi USA:n korkeimman oikeuden päätöksellä takaisin alkuperäiselle omistajasuvulle.
Kari Silvennoinen täyttää tänään 01.07.2006 pyöreät 50 vuotta. Tähän saakka matalaa profiilia pitänyt asianajaja on lyhyessä ajassa tullut näkyvästi esille evakkojen eli kotimaan pakolaisten omistuskysymyksessä. Myös Venäjän tiedotusvälineissä hänen toimintaansa on kiinnitetty merkittävää huomiota.
Keskustelu Karjalasta varsinaisesti alkoi Venäjällä joulukuussa 2004 NTV-televisiokanavan Karjalan palautus –dokumentista. Voimakkaimmillaan keskustelu oli maaliskuussa 2005, kun ProKarelia julkaisi Karjalan palautus –kirjan. Kirjan tekijää, kauppat. maisteri Veikko Saksia, haastateltiin useisiin tiedotusvälineisiin ja Internetissä tunteet kävivät kuumina. Asianajaja Silvennoisen ulostulo aiheutti seuraavan vahvan piikin keskusteluun.
Venäjän ulkoministeri ja eräät korkeat poliitikot ovat aktiivisesti osallistuneet keskusteluun. Merkille pantavaa on, että Suomen poliittinen eliitti vaikenee. Tilanne on outo. Suomessa erityisesti valtiojohto ei palautuskysymykseen uskalla ottaa minkäänlaista aktiivista kantaa. Suomettuneisuuden ote pitää edelleen kuristavasti kiinni omistaan. Asia ei ole Venäjällä tabu. Se on tabu vain suomalaisen poliittisen eliitin piirissä.
Totalitarismin uhreja oli Euroopassa noin 30 miljoonaa ainakin 15 eri maassa. Suomessakin uhreja on ollut noin puoli miljoonaa. Uhrit ja heidän jälkeläisensä muodostavat todella merkittävän ihmisjoukon, jonka ihmisoikeudet ovat vielä järjestämättä.
Suomella on EU-puheenjohtajamaana erinomainen tilaisuus ottaa tämä omistuskysymys esille. Samalla on luonteva tilaisuus ottaa pakkoluovutettujen alueitten palautus esille. Aluepalautus toimii Itämeren yhteistyön aitona käynnistäjänä. Se toimii myös Euroopan ja Venäjän win-win -pohjaisen integraatiokehityksen ensimmäisinä positiivisina askelina. Mitä Suomen valtionjohto vielä odottaa?
.......................
20.06.2006
ProKarelia
ULKOMINISTERI TUOMIOJA SOSIALISOI OMAISUUTTA
Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja on Moskovan matkallaan antanut Suomen perustuslain kannalta hyvin arveluttavia lausuntoja. Tuomiojan Karjalaan liittyvä lausunto on syvä tuulahdus 1970-luvun pahimman suomettumisen ajoilta. Voidaan kysyä, elääkö ulkoministeri Euroopan Unionin jäsenenä olevassa oikeusvaltiossa, vai jossain sosialisoidussa banaanivaltiossa. Lisäksi ulkoministeri tuntee heikosti kansainväliset sopimukset ja Suomen lainsäädännön.
Ulkoministeriön Internet-sivujen mukaan Tuomioja sanoo haastattelussa, "että Karjalasta evakuoidut ovat jo kerran saaneet kompensaation menetetystä omaisuudestaan, joten on vaikeata nähdä, miten joku voisi nyt vaatia sukuun joskus kuulunutta omaisuutta takaisin". Sanamuoto sisältää väitteen, että kompensaatio on siirtänyt evakkojen eli maan sisäisten pakolaisten omistusoikeuden jollekin toiselle.
Ulkoministeri ei näytä tuntevan YK:n Ihmisoikeusjulistuksen 17 artiklaa ja vastaavaa Euroopan Ihmisoikeussopimuksen kohtaa, vaikka Suomi on molemmat sopimukset ratifioinut. Rajasiirto sinänsä ei vaikuta omistusoikeuteen. Kenelläkään ei ole oikeutta riistää toisen omaisuutta.
Voisiko ulkoministeri osoittaa sen lainkohdan tai ne julkisen kaupanvahvistajan vahvistamat siirtokirjat, joissa suomalaisten omistusoikeudet ovat siirtyneet Venäjälle tai Suomen valtiolle? Suomessa ulkoministerin mielipidettä lukuun ottamatta omistusoikeutta ei tuosta vain sosialisoida. Hänenkin suorittamansa sosialisointi tapahtuu 60 vuotta "myöhässä".
Suomen valtio ei ole voinut siirtää sellaista Neuvostoliitolle, mitä sillä itsellään ei ole ollut. Suomen valtiolla ei ole ollut omistusoikeutta pakkoluovutettujen alueitten kiinteistöihin, joten se ei sitä ole voinut siirtää kenellekään.
Voisiko ulkoministeri Tuomioja vielä osoittaa sen rauhansopimuksen tms. asiakirjan, jossa omistusoikeus olisi yritetty siirtää Neuvostoliitolle tai Venäjälle? Suosittelemme, että ulkoministeri tutustuu Pariisin rauhansopimuksen tekstiin huolellisesti. Siinä ei sanallakaan edes yritetä sanoa, että kiinteistöjen omistusoikeus siirtyisi Neuvostoliitolle.
Karjalan ja muitten pakkoluovutettujen alueitten pakolaiset saivat Suomen perustuslain nojalla korvauksia siitä, että he menettivät omaisuutensa hallinnan ja mahdollisuuden hyödyntää sitä. Kyseessä oli elinkeino- ja sosiaalituki, ei omistusoikeuden siirtoon liittyvän kauppasumman maksu. Korvauslaissa ei puhuta sanaakaan omistusoikeuden siirtymisestä.
Tietyissä edellytyksissä pakkolunastus on mahdollinen, mutta senkin tulee tapahtua täydestä arvosta. Maan sisäiset pakolaiset saivat korvauksia keskimäärin 39 % nimellisarvosta. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että keskimääräiseksi arvoksi tuli ostovoimaltaan noin 20 % kokoluokkaa oleva tuki. Vähä-arvoisten kiinteistöjen omistajat saivat nimellisesti täyden korvauksen, mutta osa ei saanut korvauksia lainkaan. Joten pakkolunastuksestakaan ei ollut kyse.
Ulkoministeri häpäisee maansa esittämällä noin asiantuntemattomia lausuntoja. Valtiojohdon tarkoitus on ilmeisesti jatkaa maan ja pakkoluovutettujen alueitten pakolaisten häpäisemistä EU-puheenjohtajuuden aikana. Tähän viittaa Tuomiojan lausunto, että "Karjala ei ole Suomen ja Venäjän välisessä keskustelussa ongelma, ei edes keskustelunaihe". Tuskin ulkoministeri voisi enemmän väärässä olla. Nimenomaan Karjala ja sen palauttaminen on yksi tärkeimmistä keskustelunaiheista. Jos puheenjohtajamaa sen esille tulemisen pakkokeinoin estää, se on raskas ihmisoikeusloukkaus.
Suomen ulkoministeri lausuu, että "Kunhan Venäjän maanomistuslainsäädäntö muuttuu, voivat varmasti kaikki halukkaat jopa ostaa itselleen maata Karjalasta". Ulkoministerin tulisi harkita uudelleen, onko hänet valittu ajamaan Suomen vai Venäjän etua.
Hänen tulisi harkita uudelleen, mikä oikeus hänellä on ehdoin tahdoin pelata omaa peliään satojen tuhansien suomalaisten ihmisoikeuskysymyksellä ja vaikenemalla odottaa Venäjän lainsäädännön muuttumista, etteivät suomalaiset millään keinoin voisi hakea omien ihmisoikeuksiensa toteutumista.
Miten Suomen ulkoministeri voi julkisesti lähteä markkinoimaan suomalaisten omistamien kiinteistöjen myymistä siten, että kaupparahat ottaisikin Venäjä? Yllyttääkö ulkoministeri tällä tavoin venäläisiä ja muita ihmisiä rikokseen? Rikokseen yllytys on Suomen rikoslain mukaan rangaistava teko siinä, missä itse tekokin.
Venäjä ei voi ryhtyä myymään suomalaisten omistamia kiinteistöjä. Voidaan pitää järkyttävänä, että juuri Suomen ulkoministeri kehottaa suomalaisia ostamaan itse omistamiaan kiinteistöjä. Aivan vastaavasti viimeiset vuosikymmenet venäläiset omat omaan lukuunsa myyneet esim. suomalaisten omistamaa puutavaraa myös suomalaisille yhtiöille. On todennäköistä, että tämäkin asia tulee merkittävän juridisen tarkastelun kohteeksi ja saattaa aiheuttaa todella mittavat vahingonkorvausvaatimukset.
Ulkoministeri voi lahjoittaa ja luovuttaa oman omaisuutensa, mutta ei toisten. Ulkoministerin puolue on päävastuussa siitä, että Suomi on lahjoittanut Venäjälle lähialuerahoina yli 750 milj. euroa. Lähialuerahojen kokonaismäärä on yli 1.3 mrd. euroa.
Mistä oikein on kysymys, kun Suomi lahjoittaa jatkuvasti rahaa Venäjälle vastikkeetta? Entä kun Suomen ulkoministeri yrittää lahjoittaa suomalaisten evakkojen maat Venäjälle? Entä kun valtiojohto kieltäytyy kategorisesti edes keskustelemasta satojen tuhansien kansalaisten ihmisoikeuksien toteuttamisesta?
Ulkoministeri totesi Moskovassa myös, että "Meillä ei ole mitään salattavaa". Tätä lausetta voisi pitää lähinnä huonona vitsinä, ellei se liittyisi tsetseeni-kysymykseen – ja varmasti moneen muuhunkin asiaan. Näyttää siltä, että ulkoministerillä ja valtiojohdolla on hyvinkin paljon salattavaa, vaikka Tuomioja vakuuttaa, että "Euroopassa täytyy voida avoimesti puhua kaikista ihmisoikeusongelmista".
Ulkoministeri Tuomiojan teot ja puheet ovat täydellisessä ristiriidassa. Hänellä on paljon salattavaa, eikä hän edes suostu keskustelemaan oman maan kansalaisten ihmisoikeusongelmista. Oma pesä olisi syytä tuulettaa perusteellisesti.
Karjalaiset ja muiden pakkoluovutettujen alueitten asukkaat ovat vuosikausia, osa vuosikymmeniä, hyvin sävyisästi, omaan valtionjohtoonsa luottaen, rakentavasti ja hiljaisesti yrittäneet edistää ihmisoikeuksiaan. Viime kuukaudet ovat osoittaneet, että mitä yhteistyöhaluisemmin asiaa pyritään edistämään, sitä surkeampi on tulos. On ilmeistä, että kesän ja syksyn aikana näiden asioiden ajamistavassa tulee merkittävä muutos. Itse asiassa muutos on jo alkanut.
........................
15.03.2005
ProKarelia
EI OLE AIKA KESKUSTELLA VENÄJÄN KANSSA MIEHITETYN KARJALAN PALAUTUKSESTA
Mielipide Suomenmaa-lehden artikkeliin 21.02.05
ProKarelia ei suosita, että Suomen valtiojohto kävisi neuvotteluja Venäjän kanssa Karjalasta. Ensin asiasta pitää käydä Suomessa perusteellinen poliittinen ja kansalaiskeskustelu. Senaattori Margelov teilaa rajapuheet mahdottomiksi ja järjettömiksi. Vapaassa demokratiassa keskustellaan siitä asiasta, mikä koetaan tärkeäksi. Suomen hallitus ei ohjeista puhumista.
Miksi Margelov suitsii keskustelua?
Onko Venäjä vajoamassa totalitarismiin, kun keskustelukin halutaan kieltää? Margelov on varma, ettei palautuskysymys koskaan tule agendalle. Kun lehtimiehet kysyivät Pietarissa Karjalan palautuksesta, presidentti Tarja Halonen vasta, että ”voimme keskustella kaikista niistä asioista, joita listalle laitetaan”.
Juri Derjabin on ottanut esille Karjalassa nyt asuvien noin 366 000 venäläisen aseman. Heille palautusta on kuvattu lottovoitoksi. Sotilasasiantuntijat ovat yksimielisiä, ettei Karjalalla ole strategista merkitystä. Karjalaa on hoidettu surkeasti. 1284 kylästä noin 1 000 on tyhjillään.
Venäjä kehittää vain Koiviston ja Uuraan öljysatamia ja lisää satamakapasiteettia Itämeren rannoille. Hankkeesta jokainen ympäristöstä huolestunut näkee painajaisunia. Karjalan palautuessa nämäkin alueet olisivat Suomen ja EU:n lainsäädännön alla.
Miksi suomalaiset rahoittaisivat Venäjää?
Suomi on 10 vuoden aikana lahjoittanut lähialuerahoina yli 1.1 mrd. euroa, joista suurin osa on annettu Venäjälle. Miksi Suomen tulisi rahoittaa venäläisiä investointeja tai lahjoittaa heille rahaa? Kuinka moni yhteisistä projekteista on toteutunut suunnitelmien mukaisesti?
Jos työvoima ja raaka-aine ovat vain murto-osa länsimaisesta, miksi venäläiset uusrikkaat eivät sijoita tälle alueelle? Miksi venäläiset ovat vieneet satoja miljardeja dollareita ulkomaille, jos kotimainen kilpailukyky on huikea?
Karjalan omaisuus oli ja on yhä suomalaisessa yksityisessä omistuksessa. Vain Venäjän miehitys estää käyttämästä omaisuutta. Omistaja ei osta tai vuokraa omaansa takaisin, se kuuluu hänelle ilman muuta. Tataari-mongolien valloituskin jäyti venäläistenkin mieltä satoja vuosia, kunnes asia korjattiin.
Suomalaiset syyllistettiin sotiin, joihin Neuvostoliitto oli syyllinen. Suomi menetti rauhanteossa enemmän alueita kuin sodassa. Suomella maksatettiin noin 4 mrd. euron sotakorvaukset, jotka kansantalouden rasitteena olisivat noin 30 mrd. euroa. Sodan pakolaisia oli kaikkiaan lähes 800 000 ihmistä eli 20 % väestöstä. Sodan kaikkia tuhoja on mahdotonta laskea. On aika toeuttaa oikeudenmukaisus ja ihmisyys.
Venäjälle suuret edut aluepalautuksesta
Suomalaisten ja venäläisten on katsottava palautuksen todellisia yhteisiä etuja pitkällä tähtäyksellä. Nykytilan säilyttäminen on rajoitettu etu vain joillekin venäläisille. Aluepalautuksessa Venäjä pääsee taloudellisesta rasitteesta ja raskaasta taakasta, joka ikuisesti jäytää maitten välejä, kunnes asiat sovitaan. Kun suomalaiset rakentavat kansainvälisen teollisuus- ja kauppakeskittymän 20 minuutin junamatkan päähän Pietarista, se palvelee molempia maita.
Neuvoteltaessa Karjalan palautuksesta osapuolten tulee sopia myös esim. sotakorvauksista ja muista avoimista asioista. ProKarelia esittää suomalaista Karelia Fundia, johon Venäjän maksamat korvaukset sijoitetaan. Varoilla kunnostetaan palautettavat alueet. Rahasto sijoittaa myös Venäjän puolelle siten, ettei rajalle synny uutta elintasokuilua. Rahasto on erinomainen kasvuruiske itäiselle Suomelle, mutta myös Pietarin ja Karjalan Tasavallan alueelle.
Syntyy win-win –tilanne, jossa molemmat osapuolet voittavat. Poliittisesti mahtavimman voiton kerää Venäjän presidentti. Ehdotamme, että Moskovan toukokuun voitonjuhla muutetaan totalitarismin aggressioiden korjaamisjuhlaksi ja Venäjän tulevaisuutta ryhdytään rakentamaan vanhojen rasitteiden selvittämisen ja tasavertaisen yhteistyön pohjalta. Venäjän tulevaisuuden avaimet ovat siten tämän juhlan agendassa.
ProKarelia
.......................................................
